Hyvät ideat eivät huku

Comeback

Kaivoinpa jälleen tämän blogin esiin. Yli kolme vuotta on kulunut edellisestä postauksesta. En ehkä uskonut taukojen venyvän näin pitkäksi, mutta toisaalta ehkä vielä vähemmän uskoin siihen, että vielä näin pitkän tauon jälkeen tänne kirjoittaisin.

Mutta miksipä ei? Innostuin lukemaan läpi kaikki vanhat kirjoitukseni täältä ja huomasin ainakin kaksi asiaa. Olen iloinen siitä, että tulin kirjoittaakseni aikoinaan ylös nuo ajatukset, ja toisena huomiona panin merkille, että monissa niistä on yhä varsin paljon pointtia. Hyvät ideat eivät ole kadonneet mihinkään, vaan osa niistä on tullut toteutettua ja osa tuntuu edelleen hyviltä.

Toki joukossa on myös juttua, joka tuntuu enemmän tai vähemmän hölmöltä, ja ymmärrän hyvin tietynlaista nolouden tunnetta, joka helposti iskee omia vanhoja tekstejä lukiessa. Houkutus aloittaa puhtaalta pöydältä ja tyhjentää menneet rojut näkyvistä on olemassa, mutta tuntuu, että tänne samaan paikkaan jatkaminen jollain tavalla vahvistaa sitä signaalia (ainakin itselleni) että tämän blogin aloittaminen aikoinaan oli hyvä idea, eikä tuon idean hyvyys ole kadonnut mihinkään.

Tämän projektin olisi voinut julistaa kuolleeksi jo ensimmäisen kahden vuoden tauon kohdalla, mutta silloinkin kipinään sai puhallettua lisää eloa. Se että, on joskus aloittanut jotain ja se on jäänyt kesken, ei ole todiste epäonnistumisesta, jos vain itsellä riittä intoa nostaa hanskat maasta ja tarttua toimeen uudeestaan. Eikä tällä blogilla mitään määrämittaa tai valmiiksi tulemisen kriteeriä ole. Mutta jollain tavalla tällainen hanskojen poiminta on myös arvonannon ele omaa aiempaa toimintaa kohtaan. Tietynlainen tsemppipeukku 8 vuoden takaiselle Antille, joka tämän blogin silloin laittoi pystyyn: ”Idea oli hyvä silloin ja on edelleen!”

Tärkeä pointti on myös se, että uusien juttujen aloittamista ei pidä pelätä sen takia, että ne saattavat jäädä kesken, jos into loppuukin matkalla. Vaikka niin kävisi, saattaa tuosta aloituksesta olla yllättävästi iloa joskus 8 vuotta myöhemmin. ;)

Hyvien ideoiden kiertokulkua

Vanhoja blogijuttuja lukiessani en voinut olla hymyilemättä sille, että kirjoitin asioiden syklisyydestä jo yli 7 vuotta sitten. Pohdin silloin, että kaikkien asioiden ajatteleminen kerralla valmiiksi ei ehkä ole mahdollista, ja että blogista voi ainakin tarkastaa, mitä niistä on aiemmin kelaillut, kun jälleen löytää itsensä samojen ajatusten ääreltä.

Päälimmäisenä fiiliksenä vanhojen juttujen selailusta nousi esiin ilo siitä, kuinka hyvin erilaiset pohdinnat ja unelmat tulevasta työnkuvasta ovat toteutuneet. Talvella 2007 pohdin omaehtoisen ja deadlineista vapaan työpaikan luomista saaden aiheeseen hyviä kommentteja silloiselta opiskelukaveriltani Juholta. En tiedä kuinka suuri vaikutus näillä blogipohdinnoilla oli siihen, että Juho sattui vinkkaamaan juuri minulle silloisella TKK:lla avautuneesta kahden diplomityöntekijän hausta, johon molemmat haettiin. Molemmat myös valittiin ja sen seurauksena ollemme päätyneet tekemään töitä yhdessä lähes joka päivä sen jälkeen, perustaen lopulta 2011 firman tuosta diplomityöprojektista alkaneen markkinapaikkaohjelmiston ympärille. Ja nyt kuluneen vuoden aikana toimintamallia on säädetty siihen suuntaan, että käytännössä deadlineja ei ole. Vanha ajatus pääsi hyvään käyttöön, vaikken mitenkään aktiivisesti edes muistanut meidän siitä blogeissa aikoinaan keskustelleen.

Deadlinettomuuden lisäksi unelmoin 4 vuotta sitten paikkariippumattoman yrittäjän elämästä netin nomad-blogeja lueskellen. Sen aikaiset haaveet totetuivatkin oikeastaan yllättävän nopeasti, kun vuotta myöhemmin perustettu yrityksemme sai alkuvaiheen rahoitusta Chilen valtiolta, ja sen saaminen edellytti vähintään yhden perustajan reissaamista paikan päälle. Vuosi 2012 vierähtikin käytännössä rinkan ja läppärin kanssa maailmalla reissaten. Tuona vuonna tämä blogi pysyi hiljaa, mutta blogitiivistelmää löytyy ArcticStartupin puolelta. Hiukan huvittavasti tämän blogin viimeisin postaus ennen tähän asti venynyttä tauko kertoi aikeistani rauhoittua ja vähentää tekemisen määrää elämässä. Silloin en vielä tiennyt Chilen ohjelman hyväksynnästä ja parin kuukauden päässä odottovasta meiningin muutoksesta. :D

Kolmas työaiheinen visiointi 24 tunnin työviikosta ei ole ainakaan ihan vielä toteutunut. Nykyinen kirjanpito osoittaa lähemmäs 40 tunnin keskiarvoa, mutta aiheen kiinnostavuus sinäänsä ei ole kadonnut, sillä hiljattain vastaan on tullut mm. saman aiheen puolesta puhuvia TEDx videoita, innostavia startup-esimerkkejä ja onpa lähipiirissä kirjoitettu ihan kirjakin, joka käsittelee muun muassa työn parempaa jakamista ja 40 tunnin työpaikkakäsitteen joustamattomuuden hölmöyksiä. Eli tämäkin idea on jatkanut pinnalle pulpahtelua, kenties toteutuen joku päivä, kenties ei. Mutta hyvä idea ei ole hukkunut.

 Tämän idean paluu

Miksi nyt oli hyvä aika tämän blogi-idean esiin nousemiselle? Ehkä tärkein innoittaja oli ”Traveller & Mapmaker” vertaus, jota Brené Brown käytti loistavassa kirjassaan Daring Greatly. Ajatus siis siitä, että sen lisäksi, että reissaan tutkien maailmaa ja elämänmeininkiä, haluan myös jakaa sitä jollain tavalla muille. Pienenä taustatoiveena jakamisessa on se, että joku muu voisi saada siitä sellaista evästä matkalleen, että se auttaa oikeisemaan pari harha-askelta tai ainakin keventää askelta vaikkei reittiä muuttaisikaan. Itse tunnen saaneeni paljonkin evästystä ja apua muiden ajatuksien lukemisesta ja luotan siihen, että jollain tavalla opin saamaan myös omat oivallukseni kanavoitua muidenkin iloksi. Tämäkin idea on tullut ja mennyt mielessäni moneen kertaan. Joskus se on ehkä vaimentunut itseluottamuksen puutteeseen, joskus muuhun kiireeseen, mutta tämän päivän ”oivalluksen” mukaisesti hyvät ideat eivät katoa ja jonkinlainen mapmaker-vietti nostaa taas päätään. Todennäköisesti keksin sille tulevaisuudessa jonkun muun(kin) muodon kuin tämä suomenkielinen blogi, mutta ihkaensimmäisen postauksen hengen mukaisesti olennaisempaa, kuin parhaan formaatin miettiminen juuri nyt, on jatkaminen.

Mainokset

EIokuu

Nyt on jo pimeää. Huomenna vaihtuu elokuuksi.

Ajattelin tänä vuonna kokeilla EIokuuta, eli keskittyä elokuun aikana karsimaan turhia asioita elämästäni, jotta tilaa olennaisuuksille olisi enemmän. Olen huono sanomaan ei. Vastaan tulee sen verran paljon erilaisia tarjouksia erilaisista tekemisistä, mukanaolemisista ja hankinnoista, että keskinkertaisellakin ei:n sanomisella päätyy kyllä sijoittamaan ison osan ajastaan ja energiastaan kaikenlaiseen eri suunnista ehdoteltuun puuhasteluun. Toki suurin osa, tai oikeastaan kaikki siitä on hyvin mukavaa. Ikävistä asioista osaan sentään jo kohtuullisesti kieltäytyä, silloin kun se oman valinnan varassa on.

Ongelma on se, että mukavia asioita elämässä on tarjolla paljon enemmän kuin aikaa niiden tekemiseen. Joutuu siis väistämättä valikoimaan, ja jos aina sanoo oletusarvoisesti kyllä mukaville ehdotuksille tehden päätökset lähinnä sen perusteella, onko kalenterissa tilaa. Päätyy hyvin harvoin siihen tilanteeseen, että kalenterissa olisi niin pitkiä ajanjaksoja tyhjää, että ehtisi lepuuttamisen, pyykkäilyn ynnä muun ylläpidollisen homman jälkeen todeta aikaa vieläkin olevan niin paljon, että alkaisi ihan itse ja oma-aloitteisesti miettimään, mitä sitä haluaisikaan tehdä.

Maailmassa on rajattomasti mahdollisuuksia, mutta varmaan yli 90% valinnoista teemme vain meille tyrkytettyjen vaihtoehtojen joukosta. Sinäänsä tässä ei ole mitään väärää, mutta kun kerran mahdollista on, miksei metsästäisi omempia vaihtoehtoja. Toki tyrkytetyt vaihtoehdot ovat usein hyväksi havaittuja, ja ihmiskunnan kokemuksen hyödyntäminen on fiksua, ettei joka asiassa tarvitse lähteä nollasta asti leipomaan itsensä näköistä ratkaisua. Mutta energian ja ajan sallimissa rajoissa, on välillä kiva seikkailla raivaamattomillekin poluille.

Vertauksena voisi käyttää peruskoulusta tuttua vesivärisettiä. Siinä olevat kuusi väriä ovat varsin toimivia ja nättejä, ja niitä käyttämällä saa aikaan monenlaista jälkeä. Kuitenkin noiden perusvärien välissä on loputon määrä sävyvaihtoehtoja, joiden sekoittaminen vaatii hiukan vaivaa, mutta voi luoda värikirjoltaan huomattavasti monipuolisempia teoksia. Eikä se teos välttämättä ole se olennaisin asia, vaan maalaamisen mukavuus. Alkuun pääsee hyvin perusväreillä ja niiden käyttö myös säästää vaivaa, minkä lisäksi riski rumanruskeisiin sekoitustuloksiin on olematon, mutta sekoittelua kerran kokeiltuaan, saattaa kuuteen väriin rajoittuminen tuntua kahlitsevalta.

Kirjoituksen pointti ei ole pyrkimys väkinäiseen luovuuteen tai periaatteellinen standardiratkaisuista poikkeaminen, vaan tuon mahdollisuuden muistaminen ja sille tilan tekeminen. Maalatessakin kannattaa silloin tällöin ottaa puhdas paperi käyttöön ja aloittaa eteneminen tilanteesta, jossa on paljon tilaa uudelle.

EIokuun ei ole tarkoitus tyhjentää paperiani täysin, mutta keskittymällä sanomaan ei hiukan useammalle ulkopuolelta tulevalle ehdotukselle, jäänee jäljelle vähän enemmän valkoista paperia, jolle maalata ihan omat kuviot, ja vähän enemmän aikaa uusien sävyjen sekoitteluun.

Vaikeinta monessa asiassa on tasapainon säilyttäminen. Korjausliikkeet menevät helposti överiksi, mutta niitä voi täydentää hillitymmin korjausliikkein. Periaatteellinen ei:n sanominen voi johtaa liiankin monesta hyvästä jutusta kieltäytymiseen, mutta tämän huomattuaan voi taas hilata linjaa vähän löysemmäksi.

Koskaan tähän asti ei liiallinen kieltäytyminen ole kyllä tullut ongelmaksi. Vaarana ollut enemmänkin se, että skarppaamalla raivattu tila tulee täytettyä uudella salakavalammalla, mutta vähemmän toivotulla sisällöllä. Esimerkiksi, jos jättää menemättä johonkin iltatapahtumaan ja käyttää vapautuneen ajan pelkkään facebookin ja ircin näpyttelyyn, ei ei ehkä tuottanut toivottua tulosta.

Onko minulla siis mielessä jo iso liuta asioita, joita teen mahdollisesti vapautuvalla ajalla? Oikeastaan ei. :) Joitain ajatuksia on (kuten tämän blogin hiukan tiuhempi päivittäminen) mutta enemmän pointtina on tehdä tilaa ja varata hiukan enemmän ns. omaa aikaa. Joskus on hyvä ihan vaan olla. Human being instead of human doing.

Opiskelut junailtu!

Sain diplomityöni vihdoin valmiiksi! Kauanhan siihen meni, mutta näin jälkeenpäin ajatellen ajoitus oli loppujen lopuksi aika sopiva. Tätä ennen en olisi tutkintoa mihinkään tarvinnut, mutta nyt tuntuu todella hyvältä, että tuo duuni on lopullisesti paketissa ja voi suunnata eteenpäin.

Käytännössähän hommat siis jatkuu samassa projektissa, mutta tällä hetkellä on päällä suuri innostus pistää jossain vaiheessa pystyyn firma, joka veisi pian open source -julkaistavaa Kassia eteenpäin muidenkinkin kuin Aaltolaisten iloksi. Hommassa on vielä monta avointa kysymystä, mutta Aaltoes:n järjestämä Boot Camp -kurssi, johon Juhon kanssa ollaan viime viikkoina osallistuttu, on kyllä nostanu innostusta ja toivon mukaan myös osaamista ja ymmärrystä uusille tasoille. =)

Vuosi sitten Aasian-matkaa varaillessa mietin, että ois mukava saada dippa sitä ennen valmiiksi ja lähteä sitten itään reissaamaan. Dippateho kasvoi mukavasti kyllä reissun lähestyessä ja suunnilleen puolessa välissä se oli, kun marraskuussa Emmin kanssa reissuun lähdettiin. Ja eipä juuri dipan keskeneräisyys lomailun siisteyttä päässy verottamaan! =) Tarkempaa reissukuvausta löytyy yhteisestä reissublogista, johon ajattelin raportoida myös tulevalta (nyt ihan oikeesti dippatyön valmistuttua koittavalta) Aasia-reissulta. Olen siis lähdössä mukaan huimaan Aalto on Tracks -reissuun, jossa joukko Aaltolaisia reissaa Shanghain maailmannäyttelyyn junalla Siperian halki!

Päätös reissuun hakemisesta kuuluu ehkä sarjaan ”Ei niin pitkään harkitut, mutta varmasti ennalta arvaamatonta seikkailua tuovat ratkaisut”. Toisin sanoen innostus on aika korkeella. Kamera on harmillisesti edelleen hajalla edellisen reissun jäljiltä, ja uusi tähtäimessä oleva ei ehtine hankintaan ennen reissua. Mutta kenties sen hyvällä tuurilla löytää Shangaista messutarjoushintaan.. :)

Ennen junailuja on ohjelmassa kuitenkin Wappu, joka jaksaa kyllä valmistuneenkin mieltä lämmittää jo ennakkoon. Vielä ei ole kyllä poplaria hankittu Ulliksen Alumni-teltan asusteeksi, mutta ehkä sitä muutenkin sulautuu siihen joukkoon, jos vaikka haalarista malttaisi jo luopua.. :O Saa nähdä mihin suuntaan kevät vie!

Ei myöhässä

Kypene hehkuu jälleen, tauko venyi yllättävän pitkäksi, mutta tuskin koskaan on liian myöhäistä puhaltaa taas liekkiin eloa. Kahden viime päivän rautaisannos sosiaalista mediaa sai Qaikun lisäksi innostumaan  taas tästäkin formaatista.

Olin siis Juhon kanssa Tampereella Mindtrek-seminaarissa. Liput sinne saatiin Apps for Democracy Finland kisan kautta, jossa päästiin kymmenen parhaan joukkoon kesällä koodaamallamme Late No More -ohjelmalla. Oltiin jo seminaariin pääsystä aika innoissamme, mutta siisteys ei loppunut siihen, sillä ohjelmamme sai kunniamaininnan Apps for Democracyssa ja voitti TeliaSoneran järjestämän Innovation World Challengen. \o/

Tuli kyllä uskomaton innostusboosti kisamenesyksestä ja seminaarin innostavista esityksistä. Vielä ei oo mitään varmoja suunnitelmia jatkosta, mutta kivaa kyllä ois työstää palvelua vielä niin, että sen sais helposti käyttöön otettavaksi ja kunnolla tarjolle. Tää vois olla juuri sopivan kokoinen projekti testailla pienimuotoista yritystoimintaa vakiohommien ohella – vähän niin kuin aiemmissa postauksissani olikin visioitu.. :)