Omanarvontunto

Luin ajatuksia herättävän kirjoituksen High Existence -blogista, jossa kirjoittaja pohtii omaa ”first world” ongelmaansa siitä, kuinka kaikki on periaatteessa hyvin, mutta siltä ei tunnu. Ongelmaa selvitellessään hän on todennut ydinasian olevan se, että hän ei ole rehellinen itselleen. Ja sen sijaan, että miettisi omia tarpeitaa, hän käyttää kaiken aikansa muiden toiveiden täyttämiseen.

Vaikka tekstissä ei suoraan puhuta siitä, herätti tämä itselläni paljon ajatuksia omanarvontunnosta. Eli siitä, mihin perustaa tunteen siitä että on arvokas. Ja ylipäätään, kuinka paljon vaatimuksia arvokuuden kokemus edellyttää. Samaan tapaan kuin uskon, että ihmisellä itsellään on paljon valtaa selittää itselleen, mitä tarvitsee ollakseen onnellinen, uskon myös, että ihmisellä on paljon valtaa selittää itselleen, mitkä vaatimukset tarvitsee täyttää tunteakseen itsensä arvokkaaksi.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että noihin selityksiin vaikuttaminen olisi helppoa. Ei todellakaan. Jos se olisi yksinkertaista, onnellisuus ja itsensä arvokkaaksi tunteminen olisi paljon nykyistä yleisempää. Enemmänkin pointtini on, että en usko että ulkopuolinen maailma määrittää noita vaatimuksia onnellisuudelle ja omanarvontunnolle. Toki sillä on vaikutusta, millaiseksi ulkopuolinen maailma on sinua elämän varrella muokannut, mutta kuitenkin kyse on enemmän yksilöstä kuin ympäristöstä, ja muutos on mahdollinen vaikka ympäristö ei muuttuisikaan.

Uskon, että omanarvontunnon “säännöt” ovat rakentuneet maailmaa tarkkailemalla ja muita ihmisiä kuuntelemalla. Kuten linkatussa postauksessa, on helppo kokea itsensä arvokkaaksi silloin, kun pystyy olemaan avuksi muille, enkä pidä tätä mitenkään huonona asiana. Ongelmaksi saattaa vain muodostua se, että vaatimusten kuoro yltyy niin voimalliseksi, että oma ääni jää kuulumatta. Muiden toiveita täyttämällä saa juosta loputtomasti, kiitosta tulee, mutta mitä tapahtuu, jos lopetat juoksemisen? Oman kokemuksen perusteella haastavinta on pettymysten tuottaminen. Vaikka käyttäisi ison osan ajastaan muiden toiveiden parissa, ei aika riitä kaikille sitä pyytäville. Joku pettyy väistämättä.

Näin siis käy vaikka käyttäisin 90%:n sijasta muiden auttamiseen vain 20% ajastani. Joku pettyy kuitenkin. Onko siis olennaista eroa siinä, kuinka moni pettyy. Kyse on kuitenkin yleensä siitä, että joku on toivonut sinulta jotain ilman, että sen tarjoamiseen olisi varsinaisia velvoittaita, kuten aiempia lupauksia tms.

Käytännössä on vaikea estää tai vähentää sinulle tulevien pyyntöjen määrää. Tämä huomioiden on siis varsin ikävää, jos kaikki pyynnöt vähentävät onnellisuuttasi, tai omanarvontuntoasi hiukan, kun joudut tuottamaan pettymyksen ja sanomaan ei. Tämä saattaa johtaa pyrkimyksiin vähentää sisään tulevien pyyntöjen määrään, mutta toisaalta moni muiden auttamisesta nauttiva, haluaa myös olla ihminen, jolta olisi helppo pyytää apua. Mikä siis neuvoksi?

Olennaista on olla rehellinen itselleen. Tämä oli alussa mainitun bloggarinkin ydinhavainto. Olennaista on olla rehellinen itselleen ja omille tarpeilleen, ja pitää niitä vähintään samanarvoisina kuin muiden vaatimuksia. Tähän liittyy montakin haastetta.

Yksi haaste on omien tarpeiden huomaaminen ja tunnistaminen. Jutun kirjoittaja oli lähtenyt kokeilemaan meditaatiota ja kirjoittamista. Olen itse testannut molempia ja löytänyt hyviä apuvälineitä sekä meditaation että aamukirjoittelurytmin ylläpitämiseen. Noista saadun avun konkreettinen toteaminen on hyvin haastavaa, mutta jollain tapaa tunnen molempien harjoitusten vievän asioita oikeaan suuntaan. Suosittelen kokeilemaan.

Toinen haaste liittyy omien tarpeiden nostamiseen riittävän korkealle muiden tarpeisiin nähden. Minusta vaikeinta tässä on nimenomaan pettymysten tuottaminen. Jos jätän oman toiveen huomiotta, olen ainoa jolle tulee huono fiilis. Mutta jos jätän jonkun toisen toiven huomiotta, huono fiilis tulee sekä hänelle että itselle (tai ainakin kuvittelen hänelle tulevan sekä huonon fiiliksen että pienoisen heikennyksen siihen, millaisena ihmisenä hän minua pitää). Jos taas autan kysyjää, saan auttamisen ilon ja hänkin saa apua tilanteeseen, eli molemmat voittavat. On siis helpompaa valita tuo kahden plussan vaihtoehto (ja kärsiä yksi miinus ohitetusta omasta tarpeesta, kuin priorisoida oma tarve, mutta kärsiä tuota yhtä plussaa kohden ”kaksi miinusta” pettymyksen tuottamisesta.

Vaikka sitä, miltä asiat tuntuvat, on hidasta ja hankalaa muuttaa, uskon että tiettyjen ajatusten kelailu voi siinä auttaa, ja listaan tähän muutamankin ajatuksen, jotka voivat tässä auttaa:

Jos jatkuvasti ohitat omat tarpeesi, pian kykysi auttaa muita alkaa heikentyä. Kuten lentokoneissa ohjeistetaan, on syytä ensin huolehtia oma happimaski kasvoille, ja vasta tämän jälkeen auttaa muita. Jos pyörryt hapen puutteeseen muita priorisoidessa, ei sinusta hyödy kukaan.

Vaikka kuinka juokset toiveita täyttämässä, et ehdi auttaa kaikkia. Suurin osa maailman asukkaista siis jää vaille apuasi. Mitä, jos sen sijaan sanot kysyjille ei, ja keskityt omaan sisimpääsi ja siihen projektiin, jossa pääset toteuttamaan itseäsi valtavalla innolla, ja jonka hedelmät rikastuttavat niin monen ihmisen elämää, että et olisi heidän toiveita toteuttaessa millään ehtinyt auttaa niin monta. Ja jos saat oman äänesi kuuluviin ja voit luoda maailmaan juuri sellaista arvoa, mihin sinulla on sisäistä paloa, ovat myös tulokset aivan toista luokkaa kuin kehotuksia seuraamalla tuotettu arvo. Samaan pyritään nykyään monilla luovilla aloilla, kun pyritään antamaan työntekijöille enemmän vapauksia toteuttaa itseään ja vähennetään keskusjohtoista managerointia, jossa joku muu kertoisi mitä tulee tehdä.

Mieti siis oman elämäsi hierarkkiaa. Oletko itse toteuttajan roolissa ja tulevatko ideat jostain muualta? Vai oletko samalla viivalla muiden kanssa. Vapaa toteuttamaan omat ideasi, ja vapaa kysymään apua muilta. Vapaa pettymään, jos muilta ei apua heru, mutta vapaa myös toteamaan, että ei ole heidän vikansa, jos he eivät innostu samasta asiasta kuin sinä, ja on arvostettavaa, että he varaavat aikansa siihen, missä heidän intonsa palvelee tätä maailmaa parhaiten. Uskotko, että muut voivat ajatella näin myös sinusta kun sanot ei?

Mainokset

Wanderlust

Hassua, että, mitä lähemmäs ostokämpän ja asuntolainan hankinta tulee, sitä enemmän olen viimeaikoina kiehtoutunut netin nomad-blogeista, joissa ihmiset kertoilevat tarinaansa siitä, kuinka ovat onnistuneet järjestämään elämänsä ja toimeentulonsa niin, että voivat liikkua maailmalla suht vapaasti. Tämä tarkoittaa siis käytännössä joko valtavia säästöjä, riittävää passiivista tuloa tai työtä, jota voi tehdä paikasta riippumatta. Paikkariippumattomasta elämästään blogaavilla tähän on erilaisia ratkaisuja, mutta suurimmalla osalla toimeentulo pyörii enemmän tai vähemmän nettiyhteyden varassa.

Jotenkin ilman sen suurempia pohdintoja tuntuu nyt itseasiassa varsin vahvasti siltä, että haluaisin elää tuollaista elämää ainakin jonkin aikaa lähitulevaisuudessa. Voi olla, että tämä on vain vastareaktiota opintojen päättymisen ja asunnonhankinnan aiheuttamalle ”aikuistumiselle”, mutta uskaltauduinpa kuitenkin ainakin kirjoittamaan tämän tänne julkisesti. :) Voi olla, että parin kuukauden päästä kirjoittelen toisensuuntaisia aatoksia, mutta asia, jonka sisäistämisessä minulla on mennyt hyvin kauan, on, että usein saa enemmän irti hetkistä, kun on vahvasti jotain mieltä. Ei ole suuri synti muuttaa mieltään. Laimeamman kokemuksen itselleen voi järjestää, jos varautuu mahdollisesti muutuvaan mieleen latistamalla näkökulmiaan mahdollisimman neutraaliksi.

Tuollainen varautuminen ei kyllä minun kohdallani ole ollut perimmäinen syy mielipiteiden varovaisuuteen, vaan ennemminkin taipumus pyrkiä analysoimaan asioita joka kantilta. Ja koska kaikesta löytää pointteja puolesta ja vastaan, olen usein pysynyt hyvin neutraalilla kannalla. Tuollainen analysointi on mielestäni edelleenkin hyvä asia, ei asioiden kääntöpuolia ole syytä sulkea pois. Kuitenkin vaihtoehtojen analysoinnin jälkeen on hyvä luottaa fiilikseen ja edetä sen mukaan. Joskus fiilis voi pettää, mutta kokemukseni mukaan tulokset ovat useimmiten olleet hyviä. Jos tulet tienhaaraan, on molemmilla vaihtoehdoilla luultavasti hyvät ja huonot tarjottavansa, mutta ei siihen risteykseenkään seisomaan kannata jäädä! ;)

Kirjoitus etenee hiukan tajunnanvirtamaisesti. Edellinen liittyi kuitenkin asiaan siinä mielessä, että vaikka moiseen reissarielämäntyyliin liittyy ties kuinka paljon ongelmia ja haasteita (minkä takia sellaista ehkä harva tavoittelee) tuntuu se silti nyt  minulle tavoittelemisen arvoiselta. Ja mikäs siinä, jos vaikka pistän kämpän vuokralle, ja teen nettihommia pari kuukautta jostain Italiasta tai Thaimaasta, ja sitten totean että viihdyin paremmin Suomessa ja pysyvämmässä kotiratkaisussa. Harva päätös elämässä on kovin lopullinen, ja moisen kokemuksen jälkeen voisi hyvin palata kotiin, ja jatkaa tuttuun malliin monta erilaista kokemusta rikkaampana. Monia asioita joutuu ehkä kokeilemaan, ennen kuin tietää sopivatko ne itselle. Ja toisaalta joistain osaa sanoa jo ennakkoonkin että ei sovi, tai sopii melko varmasti. Haikailemani reissuelämäntyyli tuntuu enemmän kuuluvan jälkimmäiseen.

Ihan täysin puhtaalta pöydältä ei tällaista haaveilua ole toki tarvinnut aloittaa. Viime talven 2,5 kuukauden reissu Kaakkois-Aasiassa toimi aika hyvänä kokeiluna sille, että viihdyn varsin hyvin pidemmänkin aikaa reissun päällä. Toki kotiin palatessa oli tuolloin jo ihan kotiin kaipaava olokin, mutta epäilen että vähemmän määräaikaisella reissulla matkaväsymystäkin tulisi kerrytettyä vähemmän. Ja mikäpäs siinä kotiin palailemisessa jos siltä tuntuu. Paikkariippumattomuus tarkoittaa juuri sitä, että voi olla siellä missä hyvältä tuntuu, ei siis väkisin ”jossain kaukana”.

Toinen konkreettinen kokeilu ajoittuu tähän syksyyn, kun tein viikon Berliinin-matkallani 3 päivänä etätöitä. Nettiyhteyttä ei tarvinnut hostellin aulaa kauempaa hakea, ja jotenkin nautin suuresti myös lounastauoista, kun satunnaiseen suuntaan lähtiessä ei tarvinnut kertaakaan yli 400 metriä kävellä ennen kivan paikan vastaantulemista. Itse työntekokin sujui, ja jopa Kassin uusi versio saatiin päivitettyä nettiin Saksasta käsin (vaikka se työpäivä taisi vähän yötyöksi venyäkin.)

Heh, huomasinpa kirjoittamisen tässä vaiheessa, että oon jo aiemmin blogaillut lähempää tätä aihetta kuin muistinkaan. No, tästä voi vetää ainakin kaksi johtopäätöstä: 1) Sävyni tästä unelmasta on paljon varmempi nyt kuin tuolloin (eli jotain eteenpäin menemistä havaittavissa ainakin ajatuksien tasolla). 2) Jos jo kolme vuotta sitten innostuin noin tuosta Zen Habitsin artikkelista, en usko että into menee ihan ensi kuussa ohi.

Pistetään loppuun vielä kiinnostuneille pari linkki alussa mainitsemiini blogeihin, joihin on tullu yllättävän paljon harhailtua viime päivinä.

Ja noita tulee kyllä vastaan ihan loputon suo, kun alkaa selailla… Suomalaisia kuitenkin vähemmän, ja suomeksi kirjoitettua aihetta liippaava blogia en pienellä haeskelulla ainakaan heti löytänyt. Ehkä siinä kohtaa ois vielä hyvä kolo  blogimaailmassa.. :)

Maailmanvalloitus

Innostuin lueskelemaan Chris Guillebeaun pientä maailmanvalloitusopasta. Olennaisin sisältö kiteytyy siihen, että elämää ei tarvitse elää niin kuin muut olettavat. Yksinkertainen totuus, mutta silti helppo unohtaa ainakin aktiivisesta ajattelusta. Harvana arkipäivänä tulee ajateltua, kuinka vapaata elämä loppupeleissä on.

Viimeaikoina elämän vapaus ja mahdollisuuksien kirjo on kuitenkin pyörinyt mielessä astetta enemmän. Opiskelujen ja parisuhteen päättymisen myötä sitoumusten määrä tuntuu lähestyvän nollaa. Tuntuu, että mikään ei ole suuresti kesken, ja vois lähteä mihin vaan, jos siltä tuntuu. :)

Täysin totta (tai ainakaan pitkäaikaista) tämä täydellisen vapauden tunne ei ole, sillä uusia sitoumuksia on jo työn alla. Asuntolainan otto on vasta pohdinta-asteella, mutta suunnitelmat yrityksen perustamisesta ovat ottaneet astetta konkreettisemman muodon, kun avasimme Juhon kanssa blogin, johon niin perustamistaival kuin myös jatkoaskeleet sen jälkeen on tarkoitus dokumentoida. Avoimen yrityksen leimaa antavana ajatuksena on pitää yritystoiminta niin avoimena ja läpinäkyvänä, kuin käytännössä on järkevästi mahdollista. Syitä tähän linjaukseen on listattu blogissa, mutta tänään erityisen innostavalta tuntuu juuri mahdollisuus olla toimimatta niin kuin olisi yleinen oletus. Toki pelkkä itsetarkoituksellinen kapinointi harvoin on järkevää, mutta tuntuu, että tässä ollaan tekemässä poikkeusta positiiviseen suuntaan.

Jännittävä nähdä, miten Avoimen yrityksen ja Kassi-palvelun maailmanvalloitus etenee. Joka tapauksessa on mielestäni hauska pelata siinä määrin avoimin kortein, että maailmalla on mahdollisuus kommentoida suunnitelmia – ja haluaan tulla valloitetuksi. :)

Opiskelut junailtu!

Sain diplomityöni vihdoin valmiiksi! Kauanhan siihen meni, mutta näin jälkeenpäin ajatellen ajoitus oli loppujen lopuksi aika sopiva. Tätä ennen en olisi tutkintoa mihinkään tarvinnut, mutta nyt tuntuu todella hyvältä, että tuo duuni on lopullisesti paketissa ja voi suunnata eteenpäin.

Käytännössähän hommat siis jatkuu samassa projektissa, mutta tällä hetkellä on päällä suuri innostus pistää jossain vaiheessa pystyyn firma, joka veisi pian open source -julkaistavaa Kassia eteenpäin muidenkinkin kuin Aaltolaisten iloksi. Hommassa on vielä monta avointa kysymystä, mutta Aaltoes:n järjestämä Boot Camp -kurssi, johon Juhon kanssa ollaan viime viikkoina osallistuttu, on kyllä nostanu innostusta ja toivon mukaan myös osaamista ja ymmärrystä uusille tasoille. =)

Vuosi sitten Aasian-matkaa varaillessa mietin, että ois mukava saada dippa sitä ennen valmiiksi ja lähteä sitten itään reissaamaan. Dippateho kasvoi mukavasti kyllä reissun lähestyessä ja suunnilleen puolessa välissä se oli, kun marraskuussa Emmin kanssa reissuun lähdettiin. Ja eipä juuri dipan keskeneräisyys lomailun siisteyttä päässy verottamaan! =) Tarkempaa reissukuvausta löytyy yhteisestä reissublogista, johon ajattelin raportoida myös tulevalta (nyt ihan oikeesti dippatyön valmistuttua koittavalta) Aasia-reissulta. Olen siis lähdössä mukaan huimaan Aalto on Tracks -reissuun, jossa joukko Aaltolaisia reissaa Shanghain maailmannäyttelyyn junalla Siperian halki!

Päätös reissuun hakemisesta kuuluu ehkä sarjaan ”Ei niin pitkään harkitut, mutta varmasti ennalta arvaamatonta seikkailua tuovat ratkaisut”. Toisin sanoen innostus on aika korkeella. Kamera on harmillisesti edelleen hajalla edellisen reissun jäljiltä, ja uusi tähtäimessä oleva ei ehtine hankintaan ennen reissua. Mutta kenties sen hyvällä tuurilla löytää Shangaista messutarjoushintaan.. :)

Ennen junailuja on ohjelmassa kuitenkin Wappu, joka jaksaa kyllä valmistuneenkin mieltä lämmittää jo ennakkoon. Vielä ei ole kyllä poplaria hankittu Ulliksen Alumni-teltan asusteeksi, mutta ehkä sitä muutenkin sulautuu siihen joukkoon, jos vaikka haalarista malttaisi jo luopua.. :O Saa nähdä mihin suuntaan kevät vie!