Vapaana myös deadlineista?

Tämänkertainen teksti lähti liikkeelle aikomuksesta vastata Juhon kommenttiin, jossa tuli esille varsin olennainen pointti vapaan työajan ansoista. Jos työn ja vapaa-ajan saa itse järjestää, on käytännön kokemus osoittanut myös omalla kohdallani, että työnteko tulee yleensä järjestettyä varsin lähelle sen viimeistä takaraja.

Tästä aiheutuu stressiä, joka pahimmillaan ei edes rajoitu vain viimeisten iltojen urakointiin, vaan kalvaa taustalla jo vapaa-ajaksi tarkoitettuna aikana. ”Pitäis kyllä jo alottaa totakin, että ei menis taas viimetinkaan, mutta juurihan tässä on toivuttu edellisestä loppukiristä.”

Mutta entä jos työssä ei olisi ulkopuolisten asettamia takarajoja? Kävisiköhän sillon niin, että ei tulisi tehtyä mitään. Yhden miehen yrityksessä saisi varmaan päättää takarajat ja työajat itse (tietenkin asiakkaista ja toiminnan luonteesta riippuen), mutta siinä voisi olla aika haastavaa löytää tasapaino sen välillä, että ei ole koko ajan töissä, mutta ei myöskään koko ajan vapaalla. Ainakaan tähän mennessä en itse ole ollut tuollaisessa itsesäätelyssä kovin hyvä.

Hyvä kysymys on tietenkin, haluaako sitä pysyä huonona itsesäätelijänä koko elämänsä. Ainakin, jos jotain omaehtoista uraa lähtee tavoittelemaan, olisi kehittyminen suotavaa. Ideaalinen ratkaisu toki olisi juuri sellaisen työn löytäminen, jota tekisi oma-aloitteisen innostuneesti ja täydellä sydämellä, ilman tarvetta piiskata itseään toimeen tarttumiseksi.

Tuollaisen työn etsintä vaan ei ole niitä elämän helpoimpia tehtäviä. Toisaalta, kun ottaa huomioon, kuinka paljon elämästä tulee työntekoon käytettyä, ei etsintää liene syytä lopettaa ennen kuin on tyytyväinen.

Vaihtoehtoisena näkökulmana työn etsimiseen voisi ajatella työn luomista. Ajatuserona siis se, että ei selata Hesarista avoimia työpaikkoja, vaan mietitään ensin, mitä itse haluaa tehdä, ja sen jälkeen kuinka sillä voi elättää itsensä. Oleellista on, että oma puuhailu tuottaa jonkinlaista arvoa myös joillekin muille. Hyvässä tapauksessa tuo arvo on vieläpä paketoitavissa sellaiseen muotoon, että muut voivat hyötyä siitä vaikka itse ei olisikaan läsnä. Silloin saatu palkka ei ole suoraan sidoksissa työaikaan, vaan enemminkin työn laatuun.

Laatuperusteinen palkkaus voi toki luoda enemmän paineita kuin aikaperusteinen. Onneksi todella innostuessaan haluaa yleensä luonnostaan tehdä asiat mahdollisimman hyvin. Tuntipalkattomalle tielle lähtiessä pitää luottaa siihen että se riittää.

Esimerkkinä edellä mainitun kaltaisesta työnkuvasta voisi käydä kirjailija. Hän kirjoittaa kirjan omalla ajallaan ja oman innostuksena ehdoilla. Se koliseeko tilille joskus rahaa, riippuu pääasiassa kirjan sisällöstä. Kirjan ostajia ei juuri kiinnosta kirjan tekemiseen käytetty tuntimäärä tai se, kirjoittiko kirjailija joka päivä yhdeksästä viiteen.

Tarkoitukseni ei ole tässä sanoa, että haluaisin (välttämättä) ryhtyä juuri kirjailijaksi. Se käy vain hyvin esimerkkinä työstä, jossa työajan, työntekopaikan ja mahdolliset takarajat saa asettaa itse. Tuonhenkisen omaehtoisen työnkuvan luominen tuntuu tällä hetkellä kiehtovammalta ajatukselta kuin perinteinen toimistotyömalli. Saa nähdä onko ensi viikolla jo toisin, kun mieleen alkaa hiipiä myös ajatukset siitä astetta ongelmallisemmasta deadlinesta, joka kirjailijaa uhkaa kun tili on tyhjä ja uusin tuotos vasta esipuheessa…

Tämänkertaisena inspiraatiolinkkivinkkinä osoitettakoon Steve Pavlinan viimeisimpään podcastiin, jota kuuntelin tänään aamulenkillä. (Jep, sain todellakin pitkästä aikaa jotain fyysistäkin liikkeelle pelkän pohdinnan lisäksi ;) ) Pavlina puhuu nimenomaan arvon luomisen näkökulmasta ja itsensä toteuttamisesta uravalintaa tehtäessä. ”This means serving people in a way they aren’t already being served, in a manner that aligns with your unique creative self-expression.”

Mainokset

24 tunnin työviikko

Kello on hiukan liikaa, mutta ajattelin postata lyhyesti tämänpäiväisestä innostuksestani visoida taas tulevaisuuden työuraa, johon ei liittyisi diplomi-insinööreille tyypilliseen tapaan istuskelua toimistossa joka arkipäivä yhdeksästä viiteen, vaan ennemminkin itse valittavana aikana tehtävää työtä, josta vaikka saisi hiukan vähemmän palkkaa, mutta joka tarjoaisi vapauden tehdä hommia silloin kun haluaa, siellä missä haluaa ja sen verran kuin haluaa. Sopiva työviikko voisi olla vaikkapa 6 tunnin työpäivä maanantaina, tiistaina, torstaina  ja perjantaina. =)

Melko haihattelultahan moinen helposti kuulostaa, mutta netistä löytyy varsin paljon mielenkiintoista luettavaa vastaavanlaisista visioista sekä myös lukuisia tyyppejä, jotka tuntuvat tekevän hommiaan melko vapaassa rytmissä. Blogauskynnyksen tänään ylitti Zen Habitsin artikkeli, jossa aika mukavasti oli koottu toimistosta pakenemisen hyviä puolia, sekä myös muutamia tapoja toteuttaa tuollaisia suunnitelmia myös käytännössä.

Kun en kerran tarkkaan osaa määritellä, mitä haluaisin työkseni tehdä, niin miksipä en tekisi ainakin työolosuhteisiin liittyvää tavoitteellista rajausta jo nyt. Toki kulman takaa voi tulla pompsahtaa yllättävä aihe, jota innostun lähteä täyspäiväisesti tutkimaan johonkin TKK:n labraan, mutta jos näin ei käy, voisi tuo 24-tuntinen työviikko olla tavoitteena.

Laiskaa? Ehkä, mutta laiskaa on myös valua eteenpäin olosuhteiden ja tapahtumien vietävänä ja päätyä lopulta perushommaan, josta tienaa mukavasti olematta kuitenkaan tyytyväinen siihen, että ei edes yrittänyt toteuttaa unelmiaan.