Blogi siirtyi uuteen osoitteeseen ja meikäläinen tässä välissä uusiin maisemiin. Uudesta päivitystahdista en esitä lupauksia. Mutta taka-ajatuksena on kirjoittaa tilaisuuden tulle myös tänne yhteisen matkablogin lisäksi.
Viime viikonloppuna oli kerrankin hyvää aikaa kulkea omissa ajatuksissaan. Osallistuin siis paikallisen vuoristoklubin alppireissulle, jossa lauantain ohjelmassa oli patikointia ja sunnuntaina kalliokiipeilyä. Yleensä tuollaiset porukkareissut kuluvat enemmänkin jatkuvan höpöttämisen merkeissä, mutta kun on heikoiten ranskaa taitatava 28 hengen seurueessa ja useamman tunnin vuorelle kapuaminen alkaa olla vienyt suurimman osan ylimääräisestä energiasta, tuntuu pääosin hiljaa käveleminen ihan luontevalta toiminnalta.
Vuorelle kiivetessä ehti siis hyvin miettiä, miksi ihmeessä moista oikein tekee. Vaikka maisemat ja onnistumisen tunne selittänevät osan vastauksesta, mietin myös miksi vuorelle kiipeäminen on myös niin usein käytetty vertaus ihmiselämän ponnisteluista.
Sinäänsä vertaus on kyllä hyvin toimiva: asetetaan tavoite, ponnistellaan, kierretään esteitä, varotaan rotkoja, pidetään lepotaukoja ja lopulta, jos varustus, eväät ja asenne on ollut kohdallaan, päästään perille. Mielenkiintoisempi ajatus tuntui kuitenkin olevan palkinnon osuus vertauksessa. Mitä muuta vuorelle nousemisesta saa kuin kauniit maisemat ja itsensä ylittämisen tunteen? Mitä muuta ihmiselämän ponnistuksista yleensä saa? Usein motivaationa on juuri nähdä/luoda/tehdä jotain kaunista/hyvää ja tuntea onnistuvansa.
Pointtina tämän kliseitä sivuavan ajattelun takana on fiilis siitä, että suurin osa asioista, joita ihminen voi elämässään päättää tavoitella, on luonteeltaan samanlaisia kuin vuorelle kiipeäminen. Toisin sanoen siistejä juttuja, jotka onnistuessaan lisäävät vettä myllyyn ja saavat tavoittelemaan suurempia korkeuksia. Mutta mitä sitten? Löytyykö mielekäs elämä siitä, että kiertää kiipeilemässä? Nälkä ei kuitenkaan lopu kiipeämällä, eikä kiipeämättä.
Auttaisiko tässä se, että auttaa muita heidän matkallaan? Periaatteessa mielekkyyttä tuntuisi heti tulevan lisää, mutta kun miettii, millä matkalla muita auttaa, tulee mieleen, että saavatko he sitten omalle vuorelle kapuamisestaan jotain enemmän? Vai keksimmekö kaikki vain itsellemme tavoitteita, jotta voisimme tuntea saavuttaneemme jotain? Ja autammeko muita, jotta tuntisimme olevamme jotenkin hyödyllisiä muille, jotka tavoittelevat keksimiään tavoitteita?
Näennäisestä tekstin alta pilkottavasta tavoitteiden turhana pitämisestä huolimatta tilanne on, että elämä etenee ja kaikella ajalla tulee kuitenkin tehtyä jotain. Vuorikeikkaa voisi kyllä pitää viikonlopun huippukokemuksena, joten melko hyvää käyttöä täällä olevalle ajalle tuollainen tavoitteiden keksiminen tuntuu olevan.
Sitäpaitsi, tekeväthän kaikki muutkin niin. Ja jos yhtenä tavoitteena on löytää tämän energiantuhlauksen kiertokulun takaa jotain muuta, ei etsittävä löytyne etsimättä. Joten lienee hyvä pysyä liikkeessä ja tähdätä korkeammalle.
Music: CMX – Pretoriaanikyborgit
Kypene 