Tehdäkö enemmän vai tehdäkö vähemmän?

Tämänaiheinen blogikirjoitus on pyörinyt mielessä jo pitkään. Epäilemättä olen päätynyt valitsemaan ensimmäistä ja puuhannut valtavasti kaikkea muuta, niin ettei tällaisille ”toissijaisille” toimille ole jäänyt aikaa. Todellisuudessa en ole tuota valintaa tietoisesti tehnyt, vaan nimenomaan päätynyt valitsemaan. Toisin sanoen, olen pohtinut kysymystä ja jättänyt päättämättä. Onhan sekin yhdenlainen päätös, mutta käytännön seuraukset tuppaavat tällöin määräytymään jonkun ulkopuolisen tahon perusteella. Tässä tapauksessa ulkopuolelta tulleet vaatimukset ja toimet, joiden suorittaminen vaikuttaa myös muiden elämään, ovat menneet omaehtoisen kirjoittelun edelle.

Kovin usein tuntuu käyvän niin, että muihin ihmisiin liittyvät asiat priorisoi sen kummemmin ajattelematta ”vain omasta tahdosta tehtävien” edelle. Tämä on toki usein hyvä, ja helpottaa ihmisten välistä kanssakäymistä, mutta sen ei ehkä tarvitsisi olla nykyisenkaltainen automaatio. Nykyisellä meiningillä tuntuu nimittäin jäävän kovin vähän aikaa sellaisille asioille, joita Minä haluan tehdä, riippumatta siitä, mitä muut niistä ajattelevat.

Arvot siis määräytyvät enemmän sen perusteella, mitä läheiset ihmiset arvostavat, kuin omaan mietintään pohjautuen. Haasteellista tässä on ainakin se, että läheiset ihmiset yhteensä arvostavat varsin mittavaa listaa asioita. Niitä jos juoksentelee suorittamassa, välttyy vapaa-ajan ongelmilta, mutta ei kuitenkaan ehdi kaikkea. Ajanpuute on helppo perustella itselleen kelpo syyksi, joka oikeuttaa kieltäytymään ulkomaailman vaatimuksista, ainakin niistä, joita ihan oikeasti ei ehdi tehdä. Hyväksyttävien syiden listalle olisi kyllä terveellistä ottaa muitakin syitä, kuten esimerkiksi se, että ei pohjimmiltaan itse halua.

Kuitenkin. Vaikka kaikki ulkopuoliset vaateet saisi suljettua pois, jää jäljelle melko massiivinen lista omia mielihaluja. Perusfiilis on lähes poikkeuksetta se, että haluaisi tehdä enemmän kuin mihin aika riittää. Priorisointia olisi siis syytä harrastaa tässäkin, ja luulen, että koska en ole sitä juuri tehnyt, olen lähinnä päätynyt juoksentelemaan ulkoisten ärsykkeiden suuntaamien tehtävien perässä.

Ehkä apuna voisi toimia kaverin mainitsema Lopetettavien tehtävien lista, joka oli kai jostain kirjasta bongattu priorisoinnin apuväline. Koska en osaa laittaa pistettä sille, kuinka paljon juttuja haluaisin tehdä, voisin ehkä yrittää miettiä mitä nyt tekemiäni juttuja en halua tehdä, jos sellaisia olisi pakko yrittää keksiä.

Tässä kohtaa on syytä pysähtyä hölmistyneeseen o_O -tilaan. Oliko fiksua käyttää noin paljon tekstiä ja aikaa todetakseen, että pitäisi ehkä miettiä, mistä voisi karsia tekemisiään? Joku fiksu olisi voinut ehkä aloittaakin tuosta ajatuksesta.. Mutta ehkä eräs blogaamisen tarkoituksista tuli juuri täytettyä: hajanaisia ajatuksia tekstiksi kokoamalla, ne saattaa saada huomattavan paljon simppelimmältä kuulostavampaan muotoon, ja sitä kautta tuntumaan asteen verran selkeämmiltä myös omassa päässä. Se, saako joku muu tästä jotain tolkkua tai jotain arvokasta irti, on bonusta ja jäänee nähtäväksi.. :]

Mainokset

4 thoughts on “Tehdäkö enemmän vai tehdäkö vähemmän?

  1. Kyllä, sain arvokasta irti: tuollainen lopetettavien listahan olisi mainio! Olen ikuinen projektien aloittaja :)

  2. Elämä on valintoja, sanotaan. Mielestäni oleellista onkin tiedostaa, että teemme valintoja jatkuvasti, joka päivä, joka hetki. On harhaa kuvitella, että koska tein nyt tietyn valinnan (esim. olen vähemmän ulkoisesti ohjautuva), ei minun tarvitse tehdä ”samaa valintaa” uudestaan. Se valinta täytyy tehdä joka hetki uudestaan. Pointti onkin siinä, että tekee sen tietoisesti (vs. tunkee päänsä pensaaseen).

  3. Jee, kivoja kommentteja. :) Ja toi on kyllä hyvä pointti, että tietyt jutut pitää päättää joka kerta uudestaan. Toikin on oikeestaan sellanen, minkä joskus oon jo tajunnut, mutta taas tuli mieleenpalautus hyvään saumaan. Ilmeisesti senkään tajuamiseen ”ei kerta riitä”.. :)

  4. Postauksesta ja Tommin kommenteista tuli jostain syystä mieleen Jim Collinsin vauhtipyörä-konsepti. Siinä kurinalaiset ihmiset, kurinalainen ajattelu ja kurinalainen toiminta muodostavat ikään kuin ”vauhtipyörän” (vrt. jatkuvat toistuvat valinnat). ”Samoin kuin valtavan raskaan vauhtipyörän saaminen liikkeelle, vaatii sekin paljon työtä. Kun yritys pyrkii kauan ja sitkeästi etenemään johdonmukaiseen suuntaan, vauhtipyörä pääsee vauhtiin ja johtaa lopulta läpimurtoon.” (Jim Collins: Hyvästä Paras) Pareto-periaatteen (tai 80-20 -sääntö) mukaan 20% asioista tuottaa 80% kokonaisarvosta. Tämä yhdistettynä vauhtipyörän konseptiin voisi sitä pitää myös kiihtyvänä jalostustoimintana:D

    Samaiseen aiheeseen ja ulkopuolelta/itsestä tuleviin tavoitteisiin liittyen tuli mieleen myös Collinsin ”viidennen tason johtajuus”. Siinä intressit kohdistuvat ennen kaikkea muuhun kuin itseensä, mutta ovat kyllä sinänsä ”itsestä lähtöisin”.

    http://wikisummaries.org/Good_to_Great:_Why_Some_Companies_Make_the_Leap…_and_Others_Don%27t

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s