Pitkäjännitteisyydestä

Päätin kirjoitella hiukan ylös eilisen keskustelun jatkoajatuksia, jotka liittyvät osin myösedellisen kirjoituksen saamiin kommentteihin. Tuntuu, että pitkäjännitteisyydestä voisi olla hyötyä useammassa jutussa kuin äkkiseltään tulee mieleen.

Ihminen tuntuu toimivan esimerkiksi, ruokailutottumusten tai fyysisen harjoittelun suhteen niin, ettei lyhyillä innostuksilla tai kuureilla ole juuri vaikutusta pysyvään olotilaan. Kehon nykytila heijastelee enemmän sitä, mitä tekee nyt ja on ollut tapana tehdä jo pidemmän aikaa. Lukuisien viikon kestäneiden punttitreeni- tai ”nyt syön terveellisesti”-jaksojen vaikutuksia on melko vaikea nähdä tai tuntea.

Kirjoituksen varsinaisena ajatuksena oli kuitenkin se, että vastaava periaate todennäköisesti pätee enemmän tai vähemmän samanlaisena myös vähemmän fyysisiin tekemisiin. Fiilis siitä, että elämä etenee jonkinlaisissa sykleissä, ja että välillä tuntuu tarpeelliselta oivaltaa samat jutut uudemman kerran, saattaa johtua juuri siitä, että niiden ajatteleminen kerralla valmiiksi ei ole mahdollista, vaan ne vaativat jonkinlaista jatkuvuutta ja säännöllisyyttä.

Tämän blogin kirjoittelu voisi olla yksi apuväline, joka voisi auttaa ylläpitämään vähintäänkin semisäännöllistä tapaa pysähtyä silloin tällöin ajattelemaan. Varsinkin ajatusten konkretisoiminen tekstimuotoon asti, vaatii yleensä sen verran prosessointia, että ne jäävät myös astetta paremmin mieleen.

Ja jos kirjoittelusta huolimatta huomaa jälleen painivansa samojen kysymysten äärellä, vai ainakin tulla tänne lukemaan, mitä niistä on viime kerralla miettinyt. :)

Tehdäkö enemmän vai tehdäkö vähemmän?

Tämänaiheinen blogikirjoitus on pyörinyt mielessä jo pitkään. Epäilemättä olen päätynyt valitsemaan ensimmäistä ja puuhannut valtavasti kaikkea muuta, niin ettei tällaisille ”toissijaisille” toimille ole jäänyt aikaa. Todellisuudessa en ole tuota valintaa tietoisesti tehnyt, vaan nimenomaan päätynyt valitsemaan. Toisin sanoen, olen pohtinut kysymystä ja jättänyt päättämättä. Onhan sekin yhdenlainen päätös, mutta käytännön seuraukset tuppaavat tällöin määräytymään jonkun ulkopuolisen tahon perusteella. Tässä tapauksessa ulkopuolelta tulleet vaatimukset ja toimet, joiden suorittaminen vaikuttaa myös muiden elämään, ovat menneet omaehtoisen kirjoittelun edelle.

Kovin usein tuntuu käyvän niin, että muihin ihmisiin liittyvät asiat priorisoi sen kummemmin ajattelematta ”vain omasta tahdosta tehtävien” edelle. Tämä on toki usein hyvä, ja helpottaa ihmisten välistä kanssakäymistä, mutta sen ei ehkä tarvitsisi olla nykyisenkaltainen automaatio. Nykyisellä meiningillä tuntuu nimittäin jäävän kovin vähän aikaa sellaisille asioille, joita Minä haluan tehdä, riippumatta siitä, mitä muut niistä ajattelevat.

Arvot siis määräytyvät enemmän sen perusteella, mitä läheiset ihmiset arvostavat, kuin omaan mietintään pohjautuen. Haasteellista tässä on ainakin se, että läheiset ihmiset yhteensä arvostavat varsin mittavaa listaa asioita. Niitä jos juoksentelee suorittamassa, välttyy vapaa-ajan ongelmilta, mutta ei kuitenkaan ehdi kaikkea. Ajanpuute on helppo perustella itselleen kelpo syyksi, joka oikeuttaa kieltäytymään ulkomaailman vaatimuksista, ainakin niistä, joita ihan oikeasti ei ehdi tehdä. Hyväksyttävien syiden listalle olisi kyllä terveellistä ottaa muitakin syitä, kuten esimerkiksi se, että ei pohjimmiltaan itse halua.

Kuitenkin. Vaikka kaikki ulkopuoliset vaateet saisi suljettua pois, jää jäljelle melko massiivinen lista omia mielihaluja. Perusfiilis on lähes poikkeuksetta se, että haluaisi tehdä enemmän kuin mihin aika riittää. Priorisointia olisi siis syytä harrastaa tässäkin, ja luulen, että koska en ole sitä juuri tehnyt, olen lähinnä päätynyt juoksentelemaan ulkoisten ärsykkeiden suuntaamien tehtävien perässä.

Ehkä apuna voisi toimia kaverin mainitsema Lopetettavien tehtävien lista, joka oli kai jostain kirjasta bongattu priorisoinnin apuväline. Koska en osaa laittaa pistettä sille, kuinka paljon juttuja haluaisin tehdä, voisin ehkä yrittää miettiä mitä nyt tekemiäni juttuja en halua tehdä, jos sellaisia olisi pakko yrittää keksiä.

Tässä kohtaa on syytä pysähtyä hölmistyneeseen o_O -tilaan. Oliko fiksua käyttää noin paljon tekstiä ja aikaa todetakseen, että pitäisi ehkä miettiä, mistä voisi karsia tekemisiään? Joku fiksu olisi voinut ehkä aloittaakin tuosta ajatuksesta.. Mutta ehkä eräs blogaamisen tarkoituksista tuli juuri täytettyä: hajanaisia ajatuksia tekstiksi kokoamalla, ne saattaa saada huomattavan paljon simppelimmältä kuulostavampaan muotoon, ja sitä kautta tuntumaan asteen verran selkeämmiltä myös omassa päässä. Se, saako joku muu tästä jotain tolkkua tai jotain arvokasta irti, on bonusta ja jäänee nähtäväksi.. :]