…I forgot to play

Tajusin tänään Steve Pavlinan blogia lueskellessani, jutun joka on mättänyt jo pidemmän aikaa. Kävin alkutalvella mielenkiintoista keskustelua siitä, kuinka negatiivisetkin tunteet olisi viisasta päästää esiin, eikä ”yrittää” olla aina positiivinen. Tuolloin ei tuntunut siltä, että olisin padonnut kauheasti negatiivisia fiiliksiä sisääni uskaltamatta näyttää niitä, mutta päätin kuitenkin kiinnittää hiukan aiempaa enemmän huomiota siihen, millaisia fiiliksiä tapahtumat ja tilanteet minussa nostaisivat esiin ja kuinka esiin antaisin niiden nousta.

Viimeaikoina on kuitenkin tuntunut siltä, että ns. huonoja päiviä on ollut aiempaa useammin. Ajattelin jo aiemmin lähinnä läpällä, että jos alan pohtia olenko (ainakin ulkoisesti) perusteettoman positiivinen, niin kyllä niitä huonojakin juttuja alkaa löytyä. Pavlinan kiitollisuusaiheisesta kirjoituksesta tajusin kuitenkin, että nimenomaan ulkoisten tekijöiden aiheuttamiin fiiliksiin keskittyminen tekee ihmisen enemmän riippuvaiseksi ulkoisista tekijöistä. Aikaisemman ”yleisen” tyytyväisyyden sijaan aloin mahdollisesti kaivata konkreettisempia syitä tyytyväisyyteen.

Perusteltu tyytyväisyys tuntuu toki ”normaalilta” ja vähemmän haihatteluasenteelta, mutta kyllä elämässä on riittävästi siisteyttä olla tyytyväinen kokonaisuuteen, vaikka asiat käytännössä menisivät välillä hiukan heikomminkin. Vertaus wou!-fiiliksia aiheuttavaan tietokonepeliin on tavallaan osuva. Pelaaminen on siistiä melkein riippumatta pärjäämisestä.

Luultavasti tästä kirjoituksesta tuli melko yksinkertaistavan kuuloinen. Eihän homma toki näin simppeli ole, mutta itselleni onnistuin kirkastamaan olennaisen. Kannattaa iloita täysillä siitä, että elämä on kokonaisuutena niin uskomattoman siistiä, ja jättää vähemmälle pohdinnat siitä ”pitäisikö” joistain vastoinkäymisistä olla enemmän harmissaan. :)

Music: Nada Surf – All is a game

Mainokset

Ennakointi-innokkuutta

Tänään toteutin hetken mielijohteesta poikkeuksellista aktiivisuutta. Kävelin iltapäivällä koulun kirjaston ohi ja päätin käydä (kerrankin ajoissa) kurkkaamassa löytyisikö sieltä aamulla alkaneen Semanttinen web -kurssin kirjaa. Hyllyssä oli ainoastaan lukusalikappale, mutta päätin kuitenkin selata sen läpi ja tutustua siihen, mitä kurssilla on tulossa vastaan.

Pointtina tästä aiheesta kirjoittamiselle on, että puolen tunnin työllä sai luotua hyvinkin erilaisen ennakkoasenteen juuri alkanutta kurssia kohtaan, kuin normaali ”raahaudutaan nyt sinne luennoille kuuntelemaan, mitä ne käskee tehdä”-toimintatapa. Vaikka lyhyt tutustuminen ei kauheasti konkreettista tietämystä lisännyt, käsitys kurssin sisällöstä tarkentui, ja ennen kaikkea motivaatio ja kiinnostus tuntuu nyt huomattavasti korkeammalta kuin vielä aloitusluennolla.

Saa nähdä onko hetken aktiivisuudella mitään vaikutusta kurssin kulkuun pidemmän päälle, vai kuuluuko tämä samaan naiviin joukkoon kuin muutkin joka lukukauden alussa vielä hengissä olevat ”Nyt opiskelen innokkaasti” -ajatukset. :)