Päiväunet

Edellistä kirjoitusta voisi täsmentää sillä, että jatkamisajatuksen ja aloittamisen väliin ei kannata jättää kauhean pitkää taukoa, jos tavoitteena on joskus saada jotain aikaankin.. Ei puolitoista kuukautta tosin ihmiselämän mittakaavassa pitkäaika ole.

Nyt kirjoitin jatkoa, sillä innostuin siitä muutoksesta fiiliksessä, jonka äsken nukutut päiväunet saivat aikaan. (Hiukan vaikutusta oli ehkä myös sillä, että ystäväni Tommi sai oman bloginsa alkuun.) Olen ennenkin todennut, että noin reilun puolen tunnin mittaiset päiväunet ovat ainakin itselleni sopiva tapa saada energisempi fiilis loppuillaksi. Tykkään uskoa, että uhratun ajan saa helposti takaisin tarmokkaampana toimintana.

Vähintäänkin tänään se on totta, sillä ennen unia tämä tuntui huonoimmalta päivältä pitkään aikaan. Nyt olo on jopa hämmentävän energinen ja asenne huomista markkinoinnin tenttiä ja siihen valmistautumiseen käytettävää tätä iltaa kohtaan hyvä.

Ehkä muutos johtui vain siitä, että tavallaan päätin jo etukäteen, että ”nukun eka lyhyet päikkärit ja sitten herään paremmalla fiiliksellä lukemaan.” Anyway, päiväunet <3

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s